You are here

IM Klagenfurt – Osa 6 – You are an Ironman

Ironman Austria - Maailman nopein ironman reitti?

Jos viime vuoden väittämä oli "rankin" tai "hitain" niin tänä vuonna heitetään kolikon kääntöpuoli. Tämä on nopea reitti, ei epäilystäkään siitä, mutta onko se helppo? Ei todellakaan. Nousumetrejä yhteensä 1000m ja reitin nopeus tuleekin siitä, että laskut ovat pitkiä, loivia ja kovavauhtisia. Ja ne nousut? Lyhyitä, siis "vain" 2-5km, mutta jyrkkiä eli pahimmillaan jopa 11% nousuja. Se siitä helppoudesta, jos nyt ironman voi millään reitillä ikinä koskaan helppo ollakaan.

Se on nyt siis suoritettu! Itävallan Ironman, eli uintia vuoristojärvessä 3.8km, pyöräilyä Dolomiittien reunamilla 180km ja loppuverryttelyksi 42,2km juoksu Klagenfurtin ja Wörtherseen alueella kuumassa tuulettomassa hellekelissä.
Kokonaisaika: 11:28:44, joka on uusi täyden matkan ennätysaikani. Tein myös ennätyksen jokaisella osa-alueella: Uinnissa 11min parannus (Lanza), Pyöräilyssä ~32min (Köpis), juoksussa ~7min (Lanza) ja vaihdoissa yhteensä ~4min (Köpis). Vaikka tämä kaikki kuulostaakin lähes täydellisesltä niin matkaan mahtui paljon kommelluksia ja ilman niitä olisi aika voinut mennä lähemmäs 11 tuntia, koska juoksu oli menossa yli 25min parannukseen vielä 25km kohdilla. Kuitenkin minimitavoite 11:40 alittui ja kuten edellisessä stoorissani kerroin, vastoinkäymisiä tulee aina ja ne kuuluvat asiaan. Se on se juttu mikä tekee tästä tapahtumasta niin vaativan sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Tähän raporttiin yritän sisällyttää kaikki mahdolliset yksityiskohdat kisan viimehetken valmistautumisesta ja itse kisasta. Saamani palautteen mukaisesti yritän myös erityisesti painottaa tekstissäni yhteen keskeiseen ja ehkä tärkeimpään osa-alueeseen eli nesteytykseen ja energian saantiin. Yksi heikkouteni on se etten kykene miettimään tarkkoja grammamääriä, joten en pysty valitettavasti kertomaan kovin tarkalla tasolla tätä asiaa.

Kisa-aamu
Herätyskello soi klo 3:45 ja tuttuun tapaan pistin torkulle ja heräsin 5min myöhemmin. Nopeahko valmistautuminen ja samantien aamupalalle klo 4:10. Nyt on tärkeää, että syö tarpeeksi, mutta ei liikaa. Nestetankkaus on sujunut hyvin lukuunottamatta perjantain totaaliväsymistä, joka saattoi johtua suolan ja vitamiinien vähyydestä tankkausaineissani. Pari sämpylää ja vähän jogurttia sekä vitamiinipitoista mehua. Ei teetä eikä kahvia, koska sehän poistaa nestettä kehosta. Hotellin tarjoilija oli hereillä myös aikaisin aamulla ja heitti loistavaa huumoria näin aamutuimaan. Se auttoi pitämään rentoa fiilistä ja lievensi jännitystä. Vähän myöhemmin myös Ari tuli syömään, mutta aika pian päätin itse lähteä ajamaan kohti kisakeskusta ja Ari sanoi tulevansa perässä.

Pyöräparkissa riitti kuhinaa heti aamusta

Sain auton parkkiin aika tarkalleen kello 5:00 ja lähdin kävelemään kohti vaihtoaluetta mukanani uintivarusteet repussa sekä kädessä jalkapumppu, koska olin tyhjentänyt renkaista ilmat lauantaina kuuman kelin takia. Kuumuudessa lämpölaajentumisen takia rengas voi puhjeta, joten siksi on tärkeää ettei renkaat ole täynnä silloin kun pyörä on paikallaan lämpimässä.
Nyt aamulla keli oli jo yllättävänkin lämmin eikä tullut yhtään kylmä, vaikka minulla ei ollut ihan liikaa vaatetta mukana. Tämä siis enteili lämmintä kisaa. Aloittaessani pumppaamaan renkaaseen ilmaa, kuulin kuinka joltain pamahti renkaastaan kumi. Se pisti tarkkailemaan pumpun mittarilukemaa ettei tule liikaa ilmanpainetta. Laitoin 9baria, jota olen käyttänyt aina näillä kiekoilla. Laitoin pyörään juomapullot ja energiageelit sekä minigrip-pussissa vähän rakeista merisuolaa (helpompi syödä ajaessa kuin hienoa). Myös pari kofeiininappia tuli mukaan, vaikka kofeiinia sisälsi myös geelissä ja toisessa juomapullossa. Tässä vaiheessa on liian myöhäistä tehdä mitään säätöjä pyörään, joten kuusiokoloavaimeen ei kannata koskea. Siitä huolimatta kannattaisi pultit vielä tsekata käsillä ettei mikään ole löysällä..

Pyörän luota lähtiessäni vastaan käveli Krista, jolle lainasin samalla myös pumppua. Toivoteltiin tsempit ja jatkoin matkaani kohti vaihtoaluetta jolloin näin myös muita suomalaisosallistujia. Jätin molempiin vaihtopusseihin vesipullon ja energiageelin tarkoituksena ottaa sitä heti vaihdon yhteydessä. Jouksupussiin laitoin myös minigrip pussillisen salmiakkia merisuolaan sekoitettuna ja toisen pussin kofeiinikarkkeja myöskin suolaan sekoitettuna.
Seuraavaksi vein repun ja pumpun takaisin autoon, koska aikaa oli vielä paljon. Otin mukaani vain vaihtovarustepussin, jossa tässä vaiheessa oli tietenkin uintivarusteet. Menin vessaan ja totesin ajoituksen aika hyväksi. Jono kun oli vielä minimaalinen. Näin ollen pääsin ajoissa rannalle keskittymään ja rentoutumaan ennen starttia. Menin ihan selälleni ja samalla havaitsin, että joku tuli kuvaamaan videokameralla. Ajattelin, että tässä kuvataan varmaan virallista kisavideoa, mutta se jää nähtäväksi olenko mina siinä. On siis mahdollista, että HelTri saa ihan kansainvälistä näkyvyyttä, mutta yritin kuvaajista huolimatta olla mahdollisimman luonnollisena ja olla välittämättä heistä.

Kun aikaa starttiin oli puoli tuntia aloin pukemaan märkäpukua päälleni. Siinä samalla kuulin kuulutuksista, että hopealakkiset voivat mennä ranta-alueelle ja siinä vaiheessa tajusin, että minulle oli annettu kultainen lakki, vaikka olin ensimmäisessä lähtöryhmässä. Siis kakkosryhmäläisillä oli kultinen uimalakki ja ykkösryhmäläisillä hopeinen. Tämä oli kerrottu infotilaisuuden alussa, mutta mina en ollut ehtinyt siihen. Myöskään en ollut lukenut tarpeeksi huolellisesti osallistujamateriaalia, kuten aina aiemmilla kerroilla, joten tama asia oli jäänyt tajuamatta. Siis on tärkeää osallistua info-tilaisuuteen alusta asti riippumatta siitä miten mones osallistumiskerta kyseessä on.. Tämän Asian tajuttuani aikaa oli 25min ja sain ihan kunnollisen paniikkikohtauksen. Aloin etsimään infopistettä sitä löytämättä ja sitten menin viemään vaihtosäkkiä ja kysyin samalla lakkijutusta toimitsijalta, joka ei osannut auttaa. Kehoitti menemään info-telttaan. Jätin siinä kiireellä sitten vaihtopussin. Otin sieltä vain vesipullon ja geelin mukaan, ja sitten lähdin takaisin rantaan.

Rannalla etsin hetken toimitsijan mainitsemaa info-telttaa sitä kuitenkaan löytämättä. Lähtöalueelle mennessäni kysyin asiasta vartijalta, joka kehoitti menemään alueelle ja kysymään toiselta toimitsijalta. Olin aiemmin kuullut, kuulutuksista, että jossain on sinipaitainen naistoimitsija, jolta saa vaihtolakkeja ja hanta siis etsin avian paniikissa. Näin myös Timon, joka ei myöskään osannut auttaa. Menin sitten portille, josta pääsi valmistautumisalueelle vain hopealakkiset urheilijat. Näin siinä portilla tämän naisen ja esitin asiani hänelle aika kiihkeään sävyyn, koska olin paniikissa. Hän kysyi, olenko avian varma, että minun pitäisi olla ensimmäisessä ryhmässä. Vastasin kyllä, varmaan niin vakuuttavasti, että hän uskoi ja antoi minulle oikean lakin. Menin sisällekarsinaan ja siinä vaiheessa tuntui, että vielä jotain puuttui. Aloin laittamaan uimalaseja päähän, mutta eihän minulla niitä ollut! Olin siinä kaikessa hässäkässä ja paniikissa unohtanut uimalasini vaihtovaatekassiin, vaikka muistan, että olin geeliä kaivaessani jopa koskenut niihin. Silloin ajatuksena kuitenkin oli vain ja ainoastaan geelin löytäminen pussista.

Lähdin sitten takaisin vaihtovaatealuetta, mutta tajusin silloin, että aikaa oli enää 6 minuuttia. En tulisi millään ehtimään ajoissa. Päätin mennä takaisin uintikarsinaan jo mielessä uinti ilman laseja. Olin avian hirveän paniikin alla ja melkein itkin. Uinnista ilman laseja ei piilareiden takia tulisi mitään. Piilarit huutoutuisivat veteen ja sitten en voisi turvallisuussyistä lähteä pyöräilemään. Eli se pitäisi ottaa tarzan-uintina pää vedenpinnalla, mikä sitten lamauttaisi koko kropan. Ainoa todellinen vaihtoehto luovuttamiselle olikin saadayleisöltä varalasit. Yleisöä oli tuhansia ja monet näyttivät olevan itsekin triathlonisteja. Pakkohan jollain on olla uimalasit mukana. Aloin huutelemaan yleisöön "spare goggles" ja eras saksankielinen kilpakumppani auttoi etsimistä tekemällä samaa saksaksi. Yleisöstä kuitenkin vain pyöriteltiin päätä ja olin todella lähtemässä ilman laseja matkaan, kunnes tämä toinen kilpailija huusi elämäni yhdet parhaimmista ja ikimuistoisimmista sanoista "Hey, there is goggles for you!".

Katsomossa oli eräs aasialainen mies täysin uusien uimalasien kanssa. Hän antoi ne minulle ja kiittelin häntä todella todella autuaasti. En tajunnut keinoja yhteystietojen antamiseksi, mutta koska kyseessä oli halvat peruslasit, ehkä 10e, ajattelin ettei se varmaan haittaa. Tässä vaiheessa aikaa oli jäljellä noin 3 minuuttia. Kyllä, luit oikeen, tähän kaikkeen hässäkkään lakin samisen ja lasien samisen välillä kului vain 3 minuuttia, mutta se tuntui todella pitkältä ajalta. Ehdin siis nyt vielä hengähtää ja vetää rauhassa henkeä. Mitään ei olekaan vielä menetetty. Kun 2 minuuttia kuulutettiin, otin geeliä ja vettä kuten olin suunnitellut. Suorituksen kannalta oli kai kuitenkin parempi, että sain ne mukaan lasien sijasta etenkin kun sählätessäni olin menettänyt energiaa. Siis kaikki hyvin ja sain yllättävän hyvin koottua pääkopan, rauhoituin ja laskin sykettä ennen starttia.

Yhteenvetona tästä kaikest hässäkästä opittiin todella paljon. Tässähän se varsinainen syy oli toimitsijan tekemä virhe, kun hän oli antanut väärän värisen uimalakin. Kuitenkin tämän olisi pitänyt jäädä oman aktiivisuuteni kautta kiinni paljon aikaisemmin kuin vasta vähän ennen starttia. Kun näin kuitenkin oli päässyt käymään, että tieto lakin väärästä väristä selvisi minulle vasta 25min ennen starttia, olisi ehdottomasti pitänyt ensin istua ja rauhoittaa mieli sekä hengittää pari kertaa syvään. Sen jälkeen olisi pitänyt toimia aivan kuten olisin toiminut normaalisti:

  • Laita märkäpuku päälle, lakki päähän, lasit silmille ja ota energiageeli sekä vesipullo vasempaan käteen.
  • Laita siviilivaatteet varustepussiin ja vie pussi varustesäilytykseen.
  • Varustesäilytyksessä voit kysyä lakista, mutta jos eivät tiedä mitään, jatka edelleen uintialueelle
  • Mene uintialueelle ja kysele toimenpiteistä kaikille näkemillesi järjestäjän henkilökuntaan kuuluville henkilöille. Mene eteenpäin niin pitkään kun pääset

Näin toimittuna lopputulos olisi ollut ihan sama: Pääsen ajoissa uintialueelle ja mukana on kaikki tarvittavat varusteet uinnin alkaessa. Kuitenkin se ero tapahtuneeseen, että olisin selvinnyt paljon vähemmällä stressillä, eikä asia olisi jäänyt painamaan mieltä yhtään pidempään. Toki tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Nämä on sellaisia tilanteita, joita ei voi ennalta arvata. Ensi kerralla se on todennäköisesti jotain ihan muuta, mutta pääasia olisi kuitenkin se, ettei päästä itseään paniikkitilaan, koska silloin yleensä syntyy uusia virheitä kuten nyt tapahtui. Ja jos huomaat panikoituneesi, rauhoita tilanne mahdollisimman pian.

Uinti, 1:13:09

Uinnin lähtöpaikka

Kaikesta häslingistä huolimatta sain ajatuksen hetkeksi koottua ja kun starttimerkki kuului lähdin kiltisti prourheilijoista ja 400 ikäsarjalaisesta koostuvan ykkösryhmän hänniltä veteen. Aiemmin Ari oli kertonut kuulemastaan vinkistä lähteä ihan vasemmalta ja uida kokoajan vasemmassa reunassa, koska siellä on lyhin reitti. Otin tästä vinkistä vaarin ja tein niin. Sain uida alusta asti täysin rauhassa. Ne jotka uivat samaa vauhtia, uivat huomattavasti kauempana vasemmasta reunasta eikä heitä muutenkaan ollut kovin montaa. Nopeammat taas katosivat pikkuhiljaa horisonttiin. Ohittelin kyllä muutamia ja pari tyyppiä meni mun ohi, mutta ne tilanteet menivät ilman kontakteja.

Vaikka uinti sujuikin hyvin ja pyrin uimaan kokoajan lähellä poijuja, oli alun lakki+uimalasisekoilu kokoajan päälimmäisenä mielessäni. Uinti on toki siitä hyvä laji ettei siinä ole paljoa elementtejä mihin keskittyä, mikäli osaa suunnata tarpeeksi luontevasti, kuten olen opetellut. Samalla viileä vesi jäähdyttää kuumaa päätä ja siten voi koko uinnin aikana käydä asia mielessään läpi aivan samantien, jotta se asia ei haittaa enää myöhempää suoritusta. Minä kun olen sellainen luonteeltani, ettei erilaiset asiat katoa mielestä sormia napsauttamalla vaan ne pitää aina käsitellä läpi kunnolla. Nyt siihen tuli mahdollisuus ja itseasiassa nyt jälkeenpäin ajateltuna voisin sanoa, että aiemmin viikolla tapahtuneessa väärän uimapaikan erehdyksessä kävi ihan samoin ja olin siis jo tietämättäni päässyt harjoittelemaan tätä. Sekin siis jäi painamaan mieltäni, koska olimme häirinneet viatonta asukasta. Käsittelin silloinkin asiaa uidessa ja itseasiassa uin silloinkin aika kovalla vauhdilla vähän niinkuin vahingossa. Arihan jäi silloin kuin tikku p...

Uinti siis jatkui ja keli oli mitä mainioin. Ainoat aallot tulivat veneiden tai helikopterin aiheuttamana, mutta muuten olosuhteet olivat kuin olisi altaassa uinut (ilman päätyjä). Vesikin oli lähes yhtä kirkasta. Ensimmäisen kääntöpoijun jälkeen sain taakseni perävaunun. Siis joku ui beesissäni ja kutitteli jatkuvasti jalkapohjiani. Vaikka tilanne on täysin normaali ja vaikka hän itseasiassa toimi juuri ns. ohjekirjan mukaisesti niin minä en siitä pitänyt ja lisäsin vauhtiani. Kutittelija jatkoi toimintaansa hetken, mutta jäi sitten kannoiltani pikkuhiljaa ja sain jatkaa omaa uintiani. Rytminvaihdos tuntui kuitenkin hyvältä, enkä syyttä suotta hiljentänyt vauhtia vaan jatkoin snadisti kiristämälläni vauhtilla. Toisen kääntöpoijun jälkeen käännyttiin takaisin kohti Klagenfurtia ja siitä suunnasta aurinko alkoi näyttää itseään pilvien lomasta. Uimalasini olivat kirkkaat (kuten olisivat olleet omanikin), joten aurinko hankaloitti suuntaamista aika paljon. Oli pakko luottaa edellä uineiden suuntaamiskykyyn ja seurata heitä. Muutama minua nopeampi nimittäin meni ohi ja jäin beesaamaan vuorostani sitten heitä niin paljon kun vain kykenin. Muutoinkin edessä näkyi kokoajan lukuisia uimareita, joten kyllä heitä pystyi käyttämään hyväksi omassa suuntaamisessaan.

Uinnin maalissa

Lähestyttiin viimeistä 900 metriä ja kanaaliosuutta. Tässä vaiheessa ensimmäiset kultalakkiset kakkosryhmäläiset olivat ohittaneet minut. Olin etukäteen ajatellutkin asian niin, että tämä tapahtuisi juuri kanaaliin mentäessä ja näin myös kävikin. Kanaalissa ohi alkoi tulla yhä useampia kultamunia, mutta täytyy kyllä sanoa miten ihanteellisesti he kaikki ohittivat ilman sen kummempia kontakteja vaikka minä uin keskellä kapeahkoa kanaalia. Kanaali tuntui pitkältä, mutta jokaisella hapen otolla kuulin ja näin tuhatpäisen yleisön kannustuksen ja tsemppaamisen. Se tuntui aivan mielettömän mahtavalta ja pisti yrittämään lopussa vielä vähän kovempaa. Vihdoin uinnin maalialue olikin näköpiirissäni ja toimitsijan avustuksella pääsin nousemaan rantaan. Yllätykseni oli todella mieletön kun näin väliaikani sykemittarista: 1:13! En ollut uskoa silmiäni, koska kuitenkin uinti oli tuntunut ihan tavalliselta, ja ajattelin ajan olevan ehkä 1:17-1:18, johon olisin myös ollut tyytyväinen.

T1: 6:46
Kova uintiaika nosti fiiliksen korkealle, mutta vaihdossa tajusin silti ottaa nyt rauhallisesti ja tehdä kaiken kuten olin ajatellut. Siis märkäpuku pois, ei lähdetä se päällä ajamaan. Sitten heti kypärä päähän, sukat jalkaan, numerovyö vyötärölle, energiageeliä naamariin, vettä päälle, pyöräkengät käteen ja juosten pyörän luo. Pyörätelineen luona kengät jalkaan pyörä mukaan, ja juoksemaan kohti pyöräreitin lähtöviivaa, josta saa aloittaa ajamisen. Suolaa en ottanut tässä vaiheessa, eikä se käynyt edes mielessä.

Pyöräily: 5:42:42

Aeroasennossa

Pyörän päälle pääsy meinasi tuottaa vähän vaikeuksia, kun klossi ei mennytkään polkimeen ihan suoraan sukkana. Pääsin kuitenkin vihdoin liikkeelle ja otin ensimmäiset polkaisut rauhallisesti. Poljin tuntui kevyeltä, joten päätin pikkuhiljaa kiristää vauhtia. Aluksi porukkaa meni mun ohi, mutta sittemmin minä siirryin ohituskaistalle. Reitin ensimmäiset 20km on käytännössä tasamaata ja meninkin sen pätkän tosi hyvällä vauhdilla noin 38km/h keskinopeudella. Tuulta ei ollut nimeksikään, mikä tietenkin helpotti ajamista. Aika alkumatkasta ohitin Kristan ja huusin tsempit. Myös toisen suomalaisen (Niko) ohitin ja hän huusi kannustukset perässä. Alkupätkä tuntui menevän kevyesti, mutta sykkeet olivat kuitenkin aika korkeat, mikä ennakoi sitä, että aloitin kuitenkin taas liian lujaa.

20km kohdilla oli ensimmäinen juomapiste, josta en ottanut mitään, koska juomapullossa oli vielä paljon juomaa. Juomahuollon jälkeen tuli reitin ensimmäinen nousu ja päätin ottaa ylämäet vähän rauhallisemmin. Kuitenkin tuntui, että ohitin ehkä enemmän porukkaa ylämäessä kuin alamäessä. Toisessa mäessä ja ensimmäisessä isommassa nousussa 30km kohdilla aloin ottamaan rauhallisemmin ja sen jälkeen minusta tultiin useammin ohi kuin mitä minä ohitin. Tasasin kovaa alkuvauhtiani ja kevensin sykettä heti tämän nousun jälkeen. Laskussa otin ns. ohjeiden mukaisesti kovan kadenssin, mutta kevyellä vastuksella, jotta sain jalat rullaamaan ja samalla vähän palauteltua jalkoja. Samassa kohdassa huomasin myös, että aerotankoon kiinnittämäni toisen pullon teline oli löystynyt ja alkoi heilua sekä täristä erityisesti laskussa. Yritin kiinnittää sitä ajaessa, mutta eihän siitä mitään tullut. Tämän mäen päällä oli toinen juomapiste. Otin sitä ennen geeliä, ja juomapisteessä toimitsijoilta vettä sekä urheilujuomaa.

Mäessä

50km kohdilla alkoi toinen isompi ~15km mittainen nousuosuus, jossa oli alussa kumpuilevaa maastoa ja lopussa lähes kolmen kilometrin mittainen yhtämittainen nousu. Näillä kohdilla oli kolmas juomapiste, jossa otin uuden urheilujuomapullon. Sähläsin vaihteiden kanssa ja ajoin liian hiljaa juomapisteessä, joka oli keskellä nousua. Näin ollen minusta tultiin ohi isolla porukalla. Samalla minulla oli täysi pullo kädessä ja edellinen aerotangon telineessä. Roikutin täyttä pulloa hetken suussani ja heitin vajaan pois itseni vasemmalle puolelle, mikä oli vaarallinen virhe. Virheen tajuttuani oli jo liian myöhäistä, mutta onneksi pullo ei osunut minua ohittaneeseen kilpailijaan tai jos osui niin ei ainakaan rikkonut hänen pyöräänsä. Siis tämähän on toki täysin itsestään selvä juttu. Pullo heitetään AINA oikealle puolelle, koska vasemmalta ohitetaan. Jos joku ohittaa oikealta, niin silloin saakin tulla pullosta. Se kun on myös kiellettyä ja vaarallista. Tätä virhettä en tule kuitenkaan enää ikinä toistamaan.

Tässä kilpailun HC-nousuosuudella tuli ensin aiemmin ohittamani Niko ohitseni ja hetkeä myöhemmin ohitin itse Jona nimisen ruotsalaisnaisen, jolle huusin "Heja Sverige". Ihmeellisesti kuitenkin vastaus tuli suomeksi "Hyvä Suomi! Mä olen kyllä oikeasti suomalainen". Hän oli siis ruotsinsuomalaisia, ja siksi Ruotsin lippu numerossa. :) Kumpuileva mäki-nousu osuus loppui ja pääsin viimeisen nousun kimppuun. Olihan se kyllä tiukka mäki, mutta yleisöä oli paljon kannustamassa, mikä helpotti matkan tekoa kummasti. Huipun lähestyessä oli myös aiemmin viikolla tapaamamme Aero Action Rudi DJ:na ja juontajana kannustamassa meitä. Huippu juttu! Pian pääsin huipulle ja se oli mentaalisesti helpottava asia, kun tiesi, että seuraavat 25km on alamäkeä ja senkin jälkeen vielä 20km kovavauhtista tasamaata, kun lähdetään toiselle kierrokselle.
Huipulla oli myös juoma piste, jossa meni taas pullot vaihtoon ja otin toisen geelini sekä vettä huikan.

Alamäessä

Nousu oli jumiuttanut jalkoja sen verran, että laskuissa oli vaikea saada hyvä polkemisrytmi päälle. Lisäksi olo tuntui muutenkin vähän väsyneeltä, mutta toisen kierroksen alkaessa muistin suolat ja tajusin ottaa pyörässä olleesta pussista vähän suolaa suuhun narskuteltavaksi. En tiedä johtuiko se siitä vai placebo vaikutuksesta, mutta tuntui hetken päästä taas paremmalta. Toinen kierros meni pitkälti samaa vauhtia kuin ensimmäisenkin jälkimmäinen puolisko. Nyt toisen kierroksen alkuvauhti osoitti selvästi, että ensimmäinen kierros tuli tosiaan aloitettua aivan liian lujaa ja osittain se myös selitti kierroksen loppupuolen vaikeudet. Toisella kierroksella ylämäet tuntuivat huomattavasti jyrkemmiltä ja pidemmiltä kuin ensimmäisellä kierroksella ja alamäissä en enää jaksanut polkea yhtä ripeästi kuin ensimmäisellä kierroksella enkä siksi saanut tarpeeksi vauhtia. Viimeisen ylämäen jälkeen kuitenkin helpotti sekä fyysisesti että henkisesti ja lopun alamäkiosuus meni itseasiassa ihan hyvin. Keskinopeus oli siinäkin ensimmäistä kierrosta hitaampi, mutta se johtui enemmänkin tämän osuuden tasamaaosuuksista ja pienistä nousuista, jotka menivät hitaasti. Alamäessä sain otettua hyvän ja nopean kadenssin, jolla oli tarkoituksena saada jalat vetreäksi juoksua varten.
Pyöräilyn aika kuitenkin liian kovasta aloituksesta huolimatta tavoitteen mukaisesti 5:40 huippeille, johon olin tietenkin tyytyväinen.

T2: 7:06
Toisin kuin Lanzarotella, piti täällä pyörä kiikuttaa itse takaisin telineeseen. Vaihtoalue oli kuitenkin suunniteltu siten, että kaikille tulee sama matka juostavaa, joten siinä mielessä asia oli ihan ok. Jäin pyörän luona säätämään kenkien kanssa. Muut olivat jättäneet ne polkimiin, mutta en ollut tajunnut irroittaa jalkoja kengistä ajaessa, joten jouduin ottamaan kengät mukaan vaihtoteltalle. Teltan vieressä otin oman juoksupussini ja istuin vaihtopenkille. Yritin taas ottaa mahdollisimman rauhallisesti, mutta samalla havaitsin että olen kovasti punoittunut ja muistin nyt pyytää aurinkovoidetta. Taas toisin kuin Lanzarotella, täällä se piti itse levittää ja se tietenkin hidasti vaihtotoimintaa. Samalla se myös sekoitti pasmat. Ajattelin että pitää päästä pian liikkeelle, joten otin geeliä ja vettä sekä salmiakki-suola-kofeiini-pussit pois juoksupussista. Laitoin pyörävarusteet pussiin, vein sen toimitsijoille ja jatkoin juoksemaan. Kokoajan oli sellainen fiilis, että nyt unohdin jotain kunnes pian tajusin, että ne suolat yms. jäivät sitten vaihtopaikan lattialle. Karkit nyt eivät haittaa, koska ne olivat enemmänkin psyykkistä latautumista varten (ah, salmiakin maku!), mutta suolan unohtaminen saattoi olla kohtalokasta. Nyt olinkin täysin järjestäjän tarjoilujen varassa. Olisi pitänyt käydä läpi koko kisan kulku ajatuksella niin tämäkin olisi toiminut suunnitellusti. Nythän olin miettinyt, että otan suolapussit mukaan, mutta en sitä mihin laitan ne.

Juoksu: 4:19:01
Juoksussa on tärkeää aloittaa vauhdikkaasti, jotta saa hyvän rytmin päälle ja näin todentotta tein. Mittarini näytti ihan virheellisiä lukemia, joten sitä ei auttanut katsella. Juoksin siis täysin fiiliksen mukaan ja jälkeenpäin katsottuna tosi kovaa ja hyvää vauhtia aloitin. Juoksu tuntui helpolta ja kellokin tykkäsin. Ajattelin mielessäni reippaasti alle 4h maraton aikaa ja kavereiden reaktioa ajan nähdessään. Kuitenkin heti alussa jouduin pysähtymään kuselle noin 4km kohdilla. Tämän jälkeen olo tietenkin taas helpottui ja pystyin jatkamaan hyvää alkuvauhtiani.

Noin 13km kohdilla kuulin ja tunsin, että joku selvästi beesaa mua ja hetken päästä takaa tulikin italialainen Luca sanoen "Fiifty fiifty, ookei" ja näin aloimme tehdä hänen kanssaan vuorovetoja. Vaihdoimme Lucan kanssa muutamia ajatuksia juoksun aikana ja hän sanoi olevansa ensimmäistä kertaa Ironman-kilpailussa. Juttelimme aikatavoitteesta ja sanoin omakseni 11h, josta hän alkoi italialaiseen tapaan tinkimään "no no, too sloow", josta pudotin 10:45een ja Luca suostui lopulta 10:30 aikaan todeten sen olevan maximi, eli sen yläpuolelle ei saisi mennä. :D Tässä vaiheessa matkaa oli jo takana 17km ja aikaa kulunut sen verran, että meidän olisi pitänyt juosta loppumatka sellaista 4min kilometrivauhtia, mutta on se hyvä psyykkisesti varmasti pitää tavoite korkealla. Myöhemmin tosin mainitsin olleeni aikaisemmassa uintiryhmässä, johon Luca kuittasi italialaisella aksentillaan "okey, we change the plan, 10:!5 for me and 10:30 for you". :D

18km kohdilla Klagenfurtin keskustan kääntöpisteellä Luca alkoi vähän jäädä ja alkoikin yhtäkkiä psyykkaamaan toisinpäin, että juoksen liian lujaa ja minun pitäisi himmata. Sanoin hänelle "Try to keep behind me, I will need you later" tietäen tasan tarkkaan sen, että mulle tulee vielä vaikea paikka loppupuolella, mutta en kuitenkaan voinut himmata tässä vaiheessa, koska en osaa juosta muuten kuin sillä vauhdilla mikä tuntuu sopivalta. Luca jäikin pikkuhiljaa taakseni, mutta sai kiinni seuraavalla juomapisteellä. Hän otti pelkästään vettä (ja suolaa), mitä vähän ihmettelin. Itse olin ottanut kaikkea mitä tarjolla oli, ja suolaakin olin saanut tasaisesti juoksun alusta puoliväliin asti. Puolimatkan kohdalla hän sanoikin, että munkin pitäisi toimia samoin, kun mulla puolestaan alkoi tulla vähän vaikeampaa ja tarvitsin Lucan vetoapua vuorostani. Suolan toki ymmärsin ja sitä olin pyrkinyt ottaakin, mutta en halunnut huuhdella elimistöä pelkällä vedellä, joten otin myös urheilujuomaa juomapisteillä aina kun satuin saamaan sellaisen käsiini. Myös kokista otin, koska kofeiinipussin unohtamisen myötä ravintosuunnitelma meni pilalle ja piti vaan ottaa kaikki mitä sain.

Jaloissa tuntui vähän kipua, mutta se oli kuitenkin sellaista ihan normaalia. Olin laittanut jaloille kylmää alusta asti ja juossut kylmien vesisuihkujen läpi aina kun mahdollista. Se varmasti auttoi siinä ettei jalat jumittanut. Lucan kuumaverinen kroppa toimi ilmeisesti eri tavalla kun hän sen sijaan väisti näitä vesisuihkuja. Aiheesta jutellessamme sanoinkin, että olen Suomesta ja se vesi voisi olla kylmempääkin, esim. lumi olisi hyvä.

Energiat eivät imeytyneet

25km kohdilla mulla kesti tavallista pidempään juomapisteellä ja menetin harmillisesti Lucan selän noin 50m päähän, mikä oli paha takaisku enkä sitä selkää enää takaisin saanutkaan. Samalla juomapisteiltä oli loppunut kaikki suolat, enkä saanut siitä enää täydennystä. Lisäksi alkoi tulla taas kusihätä ja pitikin pysähtyä jossain 28km kohdilla. Tämän jälkeen en saanut enää rytmiä millään takaisin. Vatsassa tuntui vähän ilkeältä ja mikään kiinteä ei maistunut. Pelkästään appelsiini ja nesteet. Geeliäkään ei tehnyt mieli. Sitten kävi myös niin että kaikki urheilujuomat ja kokikset mitä join, tuli nopeasti ulos siten, että viimeisen 12km aikana jouduin pysähtymään tarpeille 3-4 kertaa. Energiat tuntuivat olevan aivan lopussa, koska nesteet eivät imeytyneet ja sen seurauksena myös juoksuvauhti hyytyi hyytymistään. Edes energiajuomaa (Horse Power, Red Bullin kilpailija) ei ollut enää tässä vaiheessa saatavilla, enkä saanut siitä samanlaista spurttia kuin Lanzarotella.

Loppumatka oli sitten todellista väsymystaistelua. Odotin vain maamerkkejä ja kilometrikylttejä, joista osa tuli nopeammin kuin toiset. Juomapisteillä oli pakko ottaa jotain, vaikka tiesinkin, että nesteet tulee ulos ja pitää pysähtyä. Pakko oli silti jotain ottaa eikä pelkkä appelsiini riittänyt. Banaani ja geelitkään kun eivät uponneet. 41km kyltti tuli sitten vastaan vihdoin ja viimein, mutta viimeinen kilometri tuntui tooooooodella pitkältä. Muistan ajatelleeni, että vieläkö tämä täältäkin pitää kiertää vaikka juontajan selostus kuuluu ihan toisesta suunnasta. Loppuviimein sitten kuitenkin tuli eteen paikka jossa käännyttiin kohti maaliintuloa ja ennen loppusuoraa annoin yläfemmoja yleisölle. Lopussa eteeni tuli taas joku perheenjäsentensä kanssa lyllertämään, vaikka sen piti olla kielletty. En kuitenkaan rohjennut tällä kertaa spurtata heidän ohitseen (en olisi mahtunutkaan) vaan tulin kiltisti rauhallisemmin maaliin heidän takanaan. Maalisuoralla juoksin revennyttä numerolappua pidellen siten että juontaja näki nimeni ja huusi "Jarkko, you are an IRONMAN". Maaliviivalla pysähdyin, nostin kädet ilmaan ja tein ns. homohypyn (= Schumacher tyylinen X-hyppytuuletus) jälleen kerran!

Maalissa

Ironman!

Maalin jälkeen otin mitalin vastaan ja tuulettelin useampaan kertaan. Joku toimitsija huusi minulle "go to take a beer like a Finn", johon naurahdin tietty. Hoipertelin hetken, kunnes toinen toimitsija tuli kysymään vointiani. Kerroin, että on vähän heikko olo ja suolat ei pysy sisällä, joten hän lähti saattamaan minua ravintoteltalle. Tosi mukava ele, sillä näin pääsin samalla ihmisruuhkan läpi ja oli joku tarkistamassa, että jos tipahdan niin saadaan hoitoa pian paikalle. Suolaista teki mieli, joten hain vaihtovaatekassin ja samalla Finisher-paidan ja sen jälkeen menin jonottamaan ruokaa. Jonossa pyysin toista kilpailijaa ottamaan Finisher-kuvan ja tiskiltä otin pizzaa, bratwurstia (suolaista!) sekä alkoholitonta olutta. Todellakin kaikki vastoinkäymiset kääntyivät lopulta voitoksi ja voin vain olla tyytyväisenä jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

Lisää kuvia Facebookiin lisäämästäni julkisesta kuva-albumista

Palautetta kisaraportista voi lähettää Facebookissa (Jacq107) tai meilillä osoitteeseen jarkko.koivunen [ at ] dzaegg.net