You are here

Osa 5 - Rekisteröintiä ja paraatia - 16.-17.5.2012

Kisamateriaali haettu!

Tänään (keskiviikko) se hetki tuntuu taas entistä ajankohtaisemmalta. Kisan rekisteröinti avattiin ja olin tietysti itse ensimmäisten joukossa. Kisareppu vaikuttaa ainakin tosi laadukkaalta, mikä on luonnollisesti hyvä juttu. Kävin pari tuntia myöhemmin uudestaan info-toimistolla varaamassa lipun bussiin ja pyöräkuljetukseen perjantaina ja törmäsin sillä kerralla kolmeen suomalaiskilpailijaan. Hyvin puheliaita ja mukavia kavereita olivat. En meinannut päästä syömään kun niin innokkaasti halusivat jutella. :)

Se on muuten jännä, että vaikka suomalaiset ovat yleensä mukamas niin juroa, junttia, tylyä, yksinäistä ja hiljaista porukkaa niin urheilupiireissä (erityisesti triathlon) ollaan erittäin sosiaalisia ja mukavia muita kohtaan. Triathlon-harrastajat ihan ympäri maailmaa tuntuvat muutenkin olevan kuin yhtä isoa perhettä riippumatta kuntotasosta.

Iltapäivällä oli viimeinen uinti ja treenasimme Benin johdolla porukkastarttia. Treeni oli erittäin hyvä ja pisti miettimään omaakin taktiikkaa. Lähinnä siis se miten lähteä liikkeelle kun muut painaa päälle ja toisaalta se miten pyrkiä hyödyntämään edellä menevästä beesietu siten ettei häiritse häntä läpsimällä jaloille.

Illalla oli illallinen leiriporukan kesken varsin leppoisissa tunnelmissa. Jokaiselle oli oma viinipullonsa, mutta koska urheilijat eivät juoneet ja urheilijoiden naispuoliset seuralaisetkin ottivat hyvin vähän, päätti Mistyn iskä ottaa sitten useammankin pullon naamariin ja oli illan jälkeen melkoisessa humalassa. Huippu tyyppi! :D

Illallispöydässä tutustuin paremmin irlantilaiseen Darreniin (jonka nimi kai kirjoitetaan eritavalla) ja englantilaiseen Andyyn. Mukavia tyyppejä hekin ja puheenaiheet pyörivät paljolti urheiluaiheissa, joskin Darren sai puheen hetkeksi siirrettyä talouteen. Brittien (ja erityisesti irkkujen) englantia vaan on niin vaikea ymmärtää, mutta kyllä se siitä kuitenkin. Jotenkin jännästi jenkkien puhetta ymmärsin paremmin, vaikka he väänsivät ihan kunnon jenkkislangia. Johtuu varmaan siitä, että se on kuitenkin leffoista ja sarjoista tuttua puhetyyliä.

Kisataktiikkaakin vielä pohdittiin Andyn kanssa ja minulla on vielä juomapolitiikka kysymysmerkkinä. Oma juoma vai kompromissi? Olen päätymässä kompromissiin 1 (tai 2) oma pullo pyörän alussa ja puolivälin pisteellä, mutta muuten menisi järkkärijuomilla ja siten, että kokoajan pitää olla yksi täysinäinen pullo energiajuomaa pyörässä. Eli juomapisteellä pitää heittää puolittainenkin pullo vaihtoon.

Paraatipäivä (torstai)

Aamu alkaa rauhallisesti hyvin nukutun yön jälkeen. Aamupalan jälkeen päätin mennä tekemään ostokseni urheilukaupassa nyt kun ei ollut vielä ruuhkaa ja IML-vaatteissa kaikkia kokoja oli saatavilla. Olin aiemmin ajatellut ostaa Ironman-vaatteet kisan jälkeen, koska IM-vaatteita ei voi mielestäni pitänyt ellei ole kisaa suorittanut. Päätin kuitenkin ostaa jo nyt kun varmasti saa ja kisahan tulee kuitenkin varmuudella suoritettua.

Ostosten jälkeen aloin pakkaamaan kisavarustepusseja ja samalla tein lopullisen päätöksen kisavaatetuksesta. En halunnut mennä hihattomalla, koska en halua polttaa olkapäitäni (taas).
Mitä enemmän aurinkopeitettä, sen parempi kai kuitenkin on. Myös aurinkovoitelu on silloin nopeampaa.
Pakkaamisen jälkeen ajattelin käydä kylpylässä, mutta koska se oli menossa kiinni, palasin huoneeseen pelaamaan Angry Birdsiä, jota on kyllä tullut hakattua paljon.

Kolmelta oli virallinen info-tilaisuus, jossa ei mitään uutta kerrottu. Ukkeli (kisan johtaja) varoitteli aaseista ja kameleista pyöräreitillä, mutta minusta tuntui, että ainoa aasi koko saarella seisoi juuri lavalla puhumassa jonninjoutavia. :D Infon jälkeen oli leirin viimeinen tapahtuma: pyörien tarkastus ja lyhyt testilenkki. Ain-Alar lähti vetämämään kohti Famaraa ja takaisin, mutten halunnut sinne asti. Reitti on loivaa mäkeä enkä halunnut polttaa energiaa yhtään. Kävin vaihteet läpi ja varmistin, että kaikki pelittää.

Lenkin jälkeen menin uudestaan kylpylään, joka oli nyt auki. Kävin 6 kertaa porealtaassa ja 6 kertaa kylmäaltaassa. Erityisesti kylmä tuntui jaloissa todella hyvältä. Tuli ihan tunne, että nyt olen valmis. Kuuden jälkeen menin kohti Parade of Nationsia urheilukentällä. Kävellessäni vastassa seisoi 5-6 suomalaista ikäänkuin odottamassa. Pian selvisi kuitenkin etteivät he halunneet osallistua paraatiin vaan menivät jonottamaan syömään pääsyä.

Maailman hienoin lippu

Pari kyllä tuli kanssani kentän suuntaan, mutta jäivät expoon. Itse mietin hetken kehtaanko mäkään mennä, mutta päätin silti mennä, koska niin lapselliselta kuin se kuulostaakin niin se oli kuitenkin jonkin sortin haave. Edustin siis Suomea yksin kun muut menivät syömään. Fiilis lippuparaatista ei myöskään ollut sellainen mitä odotin, koska monelta muultakin maalta puuttui suurin osa edustajista. Katsoin vähän kateellisena edessä suurella joukolla juhlineita ranskalaisia ja autoin samalla uljasta lippuamme kantanutta pikkutyttöä, jolla meinasi kädet väsyä.

Paraatin lopussa arvottiin Cannondalen fillari, mutta enhän tietty sitäkään voittanut. Noh, olisi kuitenkin harmittanut jos en olisi osallistunut, joten hyvä näin. Harmitti vain kun oli hyvä tilaisuus tutustua muihin suomalaisiin illallisella, mutta kaikkea ei voi saada.

Paraatin jälkeen siis pasta partyssä vatsa täyteen ja sitten tätä päiväkirjaa kirjoittamaan. Itseasiassa tässä juuri kävin laittamassa pyöräpussiin hihattoman pyöräilypaidan, jos vaikka kuitenkin haluan rusketusta käsiini.
Nyt torstai-iltana on sitten tankkaaminenkin päätöksessään ja huomenna siirrytään Puerto Del Carmeniin, jossa olen pe-la-su yöt. Kannustusjoukkoni Jani ja Teemu tulevat myös huomenna, joten tosi kiva nähdä tuttuja. Jos nyt humalaltaan selviävät paikalle. ;)

Vinkit:

  • Suomalaisuus on voimavara, jota pitää käyttää. Sisulla läpi vaikka harmaan kiven.